kesän kuulumisia!

Hei, olin hukannut tunnukseni, joten on tullut pitkä väli kirjoittamiseen.

Kulunut vuosi on tuonut paljon uutta. Olen saanut uuden lapsenlapsen; Viljo Voitto Alexanderin, 24.3.  Loman jälkeen alkaa viimeinen työvuosi palkkatöissä, olen tehnyt silloin 37v töitä sosiaalialalla ja jään ansaituille eläkepäiville. Jatkan kuitenkin työnohjauksia ja terapioita.

Huoli on silti perheiden arjesta. Hallituspolitiikka on yhä kurjistanut perheiden elämää leikkaamalla lapsilisiä ja kotihoidontukea. Monen aikuisen hyvinvointi on vaakalaudalla ja sitä myötä lasten. Ennalta ehkäisyä pitäisi lisätä, mutta sitten ei tule valtionosuuksia, nurinkurista.

Jatkuvat yt-neuvottelut ovat arkipäivää, työttömyys lisääntyy ja sitä kautta epävarmuus elämästä. Nuoret eivät löydä elämänsä hallintaa, kun ei saa töitä eikä opikselupaikkaa. Kohta alamme olla samassa tilassa kuin Kreikka ja Portugali.

Mutta kesällä pitäisi nauttia luonnon ihanuudesta ja ainutlaatuisuudesta. Se ei vaadi varoja. Jokainen voi mennä metsään tai rannalle ja löytää sieltä jotakin unohtunutta, kuten rauha, hiljaisuus, kauneus.

Kesä on aikaa läheisille ja ystäville. Pyrin tapaamaan kaikkia niitä ystäviäni, joita en talven aikana ole ehtinyt kunnolla nähdä. Se voimaannuttaa.

Kuulin viikonloppuna, että entinen työtoverini on vakavasti sairastunut, eikä pysty enää kävelemään. Se veti mietteliääksi, miksi näin? Taas silloin päätin, etten valita turhista, vaan olen onnellinen, kun olen terve ja pystyn liikkumaan, näkemään ja tekemään.

Lomalla aion nauttia mökillä saaressa uimisesta, voissa paistetusta kuhasta, Lannetan perunoista. Ehkä joku kesäteatteri. Lastenlasten kanssa mennään katsomaan ”tuhkimoa”. Mitään erityisempiä lomasuunnitelmia ei ole ja hyvä niin. Olimme huhtikuussa Baltiassa; Tarto, Vina, Riika, Pärnu, se saa nyt riittää ulkomaan matkailusta vähäksi aikaa. Kotonakin pitää kerran viikossa ajaa nurmikko ja kastella kukkia.

Juhannuksena lapset tulevat saareen ellei keli estä. Mukavaa yhdessäoloa ja lasten riemua, hyvää ruokaa ja viiniä.

Kaksi päivää töitä ja sitten rentoutumaan. Hyvää ja aurinkoista kesää.

Mainokset

Työelämän paineet!

Paljon puhutaan siitä, miten työuria pitää pidentää, mutta tosiasiassa yli 55-vuotiaita laitetaan surutta pihalle työpaikoilta. Itselläni on jäljellä palkkatyötä runsas 2vuotta. Sen jälkeen voin toimia yksityisenä; työnohjausta ja terapiaa.

Ajattelen erästä ystävääni, joka vuosi sitten 59-vuotiaana sai lähtöpassit, hän hankki uuden tutkinnonkin vielä ennen sitä, mutta on erittäin todennäköistä, että hän työllistyy enää. Mitä tämä merkitsee ihmiselle, joka on ollut hyvin työorientoitunut? Seuraako masennusta?

Itse ajattelen, että olen terve, hyvä kuntoinen ja jaksamista on vielä paljon, joten totta kai teen töitä. Tietty omalla alallani ei tarvitse pelätä työttömyyttä, sillä toisten hätä työllistää minua. Eikä hädälle näy loppua.

Onhan se taloudellisestikin vaikea tilanne, tuleva eläkekin on sitten pienempi.

Yhteiskunta tuntuu ohjaavan näitä ihmisiä vapaaehtoistyöhön. Onhan se tärkeää työtä, mutta ….

Samaan aikaan suuret johtajat nostavat miljoonien palkkaa ja osinkoja. Heillä on jo ennestäänkin varallisuutta riittämiin.

Lapsiperheet köyhtyvät ja kaikki pienituloiset ovat ahtaalla ja leipäjonoissa. Missä on rikkaiden moraali? Onko eettisesti oikein lisätä eriarvoisuutta, lisätä sairauksia ja ongelmia?

Iäkkäämmät työntekijät ovat usein hyvin sitoutuneita työhönsä, ahkeria ja tunnollisia. Ja heillä on vankka kokemus ja ammattitaito.

Mihin joutuu se hiljainen tietomäärä, joka heillä on?

Toisaalta en lainkaan ihmettele tilannetta. Lainatakseni professori Mikko Mäntysaarta”: En luota kehenkään alle 50-vuotiaaseen” ja hän tarkoittaa, että kun hallituksemme ministerit ovat Päivi Räsästä lukuunottamatta henkilöitä, jotka eivät ole tehneet kunnon työtä. He ovat nousseet yliopistopolitiikasta, puoluepolitiikan riveistä johtamaanm maata. He ovat täysin vieraantuneet tavallisen kansalaisen arjesta ja siitä, miten monet joutuvat laskemaan tarkkaan, mitä voivat kaupasta ostaa ja millä laskunsa maksaa.

Tämä on luokkayhteiskunnan tila. Ihmiset eivät reagoi, eivät protestoi. Mutta miksi? Vaaleissa viimeistään voisi näyttää ja antaa äänensä niille, jotka toimisisvat toisin.

On jo kaksi luokkaa: työssä olevat ja työttömät, ja köyhät ja rikkaat ja siinä välissä toimeen tuleva luokka. Työssäolevilla on omat etujärjestönsä, rikkailla asianajajansa, mutta kuka enää välittää työttömistä tai köyhistä, paitsi juhlapuheissa?

Me, joilla on työtä, voisimme antaa vähän jollekin tuntemallemme työttömälle tai köyhälle. En kannata armopaloja, vaan jotain, minkä toinenkin hyväksyy.

Puhutaan siitä, miten kovaa nykyinen työelämä on. Mutta väitän, että on kovempi juttu olla vailla työtä ja köyhä.

Oma kokemukseni työttömyydestä on lyhyt 80-luvulla. Se oli oma valintani, en voinut hakea työttömyyskorvausta, koska minut olisi heti työllistetty. Olin vailla omaa tuloa ja jouduin pyytämään mieheltäni. Oli okei pyytää ruokaan, mutta omiin henkilökohtaisiin, kuten parturi, sukkahousut jen, ei ollutkaan niin helppoa pyytää ja varsinkin kun mies sanoi, että justhan sä ostit sukkahousut tai kävit parturissa. Se oli nöyryyttävää. Ihminen on itsenäinen vasta, kun hän on taloudellisesti riippumaton ja omavarainen.

Toivoisin, että ihmiset ajattelisivat näitä asioita. Taas on joulu tulossa ja monessa perheessä on stressiä, mistä rahat kaikkeen, mitä jouluna pitäisi olla lastenkin takia. Anna siis apusi johonkin keräykseen.

Sateista syksyä!

On isänpäivä, marraskuun 10 pv. Ilma on lämmin ja sateinen. Kulunut syksy on ollut kiireinen. Töissä ei mitään erityisempää,mutta vapaa aikana on ollut kiireitä. Kulttuuria, liikuntaa, lastenlapsia. Antoisaa.

Olen vasemmistoliiton perhepoliittisessa työryhmässä. Ammattini ja työni perusteella luulisin, että minulla on annettavaa.

Perheiden oikea aikainen tukeminen on ensi arvoisen tärkeää. Kun lama vain syvenee, perheiden arki kurjistuu. Taas kerran lapset ovat kärsijöitä. Tässä kulutusyhteiuskunnassa köyhät perheet eivät pysty tarjoamaan jälkikasvulleen samaa kuin varakkaammat.

Monet harrastukset ovat liian kalliita. Perheet joutuva nipistämään ruoastakin. Toisalla yhteiskunnassa nostetaan miljoonien voittoja ja bonuksia. Kukaan ei ole niin hyvä, että ansaitsisi miljoonia jostakin työstä. Miksei kansa nouse barrikaadeille?

Kuntakentässä olen kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen. Sielläkin on pyrkimystä säästää tuntikehystä, suurentaa ryhmiä.

Lapset tarvitsevat tänä päivänä enemmän rauhaa, liikuntaa ja aikuisen aikaa.

Saksalainen professori kirjoitti, miten vahingollista on, kun lapset ovat tietokoneella tai katsovat vain televisiota.

Posittivistä kehitystä on näkyvissä, kun jotkut koulut ovat lisänneet liikuntaa keskelle koulupäivää tai kokkikerhoa. Jotakin muuta kuin koulua. Ja nyt jo näkyy, että lapset ovat jaksavampia, iloisempia ja pirteämpiä.

Toivoisin enemmän laajempaa näkemystä asioihin. Katsantokantaa pienen ihmisen silmin.

Lapsissa on tulevaisuus, joten panostakaamme heihin.

Yhden lapsen kehitys- tai käytöshäiriö tulee maksamaan paljon euroja, joten on viisaampaa panostaa lapsiin, kun he ovat pieniä ja tarvitsevat tukea. Ennalta ehkäisy ei saa olla pelkkä fraasi.

Tätä kirjoittaessani ilma selkiää, aurinkoakin näkyy. Tarkoittaakohan tämä, että asiat paranevat ja tulevaisuus on parempi.

Yhteistyön haaste!

Nykyään lähes kaikissa ammateissa pitää tehdä yhteistyötä monissa verkostoissa. Se on asiakkaallekin hyvä ja tehokas toimintatapa. Minua on viime aikoina harmittanut, miten muut ammattiryhmät pyrkivät määrittelemään työtämme, vaikka heidän kompetenssissaan ei ole riittävää tieto taitoa. Sosiaalityö on vahvaa ammattillista osaamista ja kokemusta vaativaa ammatillista työtä. En minäkään pyri toisen ammattiryhmän tontille antamaan ohjeistusta. Tämä vaikuttaa yhteistyön laatuun. Salassapitomme takia emme voi antaa tietoja, missä mennään, mitä tehdään, ellei se on esim. opetuksen järkjestämisen kannalta välttämätöntä.

Toinen asia, mikä harmittaa, kun toinen tiimi näkee vaivaa toisen tiimin tekemisistä ja valittaa esimiehelle esim. työmääristä. Vaikka kuinka monta kertaa on pyritty selvittämään, miten erilaista tiimien työ on, ei tunnu menevän perille. Toivoisin aikuisempaa asennetta ja suoraa kontaktia. Mutta kun ei tunnu löytyvän rohkeutta puhua asioista, jotka vaivaavat, kun siihen on järjestetty useita tilaisuuksia. Se luo särön yhteistyöhön ja itse en halua olla tekemisissä sellaisen työntekijän kanssa, joka puukottaa selkään. Harmi ja harmistunut.

TALVEN TUNNELMIA

Olen ollut sairaana viimeiset pari viikkoa, välillä kyllä töissä. Joulu lähestyy ja monet stressaavat. Joulu on perhejuhla ja tietysti kristillinen juhla. Turhaan hösätään kaupoissa ja tavaran perässä. Tärkeintä eilämässä on ihmissuhteet ja niiden tuoma lämpö elämään. Kun läheiset kokoontuvat yhteen joulupöytään, se on juhlaa ja nautintoa.

Viime lauantaina leivoin pienen pojantyttäreni kanssa pipareita ja veimme niitä sitten hänen vielä pienemmän serkkunsa perheeseen tuliaisiksi. Oli ilo seurata sitä onnea ja hyvää mieltä, mitä aikaan saatiin. Syksy on ollut monin tavoin vaativa; on satanut, ollut pimeää, oli vaalit ja töissä väliin kiirettä.

Nyt uutisissa todettiin taas, että suomalaisten lasten lukutaito, taidot matematiikassa ja luonnontieteissä on korkealla tasolla, mutta motivaatio kouluun on heikkoa. Tämän saman olen todennut syksyn aikana työskennellessäni kouluilla. Mistä johtuu, että jo alaluokilla esiintyy motivaation puutetta? Katse kääntyy koteihin. Ollaanko siellä riittävän kiinnostuneita lasten työstä eli koulusta? Saavatko lapset myönteistä palautetta ja tukea koulutyöhön?

Meidän aikuisten rooli on niin monessa tärkeä ja keskeinen. Tutkimusten mukaan vanhempien koulutustaso määrää myös lasten koulutustasoa. Mutta jos isä koulupalaverissa sanoo, ettei hänkään mitään tehnyt koulun eteen ja hyvin on pärjännyt, se ei todellakaan tue lasta eikä kannusta häntä ponnistelemaan paremmin. Nykyään pitää hankkia ammattikoulutus ennen kuin on toivoa työstä, ennen saattoi saada työtä, vaikkei koulutusta ollutkaan.

Muutenkin me aikuiset voisimme keskittyä, annammeko myönteistä palautetta läheisillemme? Kaikissa on hyvää, kaikki toimivat välillä hyvin, joten kiitosta siitä.

Nyt on onneksi lunta ja vähän enemmän valoa. Sisällä on mukavaa polttaa kynttilöitä ja luoda tunnelmaa.

Useimmille koittaa joululoma, edes pyhien ajaksi.

Latautukaamme, rentoutukaamme ja nauttikaamme rakkaista ihmisistä lähellämme.

Onnellisuus ja arkielämä

Mitä on onnellisuus? Miten sen voi saavuttaa? Onnellisuustutkijat sanovat, että onnen kokemus on kemiallinen reaktio aivoissa ja se kestää vain lyhyitä hetkiä. Toiset sanovat, että onni löytyy arjesta ja pienistä elämän asioista.

Ovatko ihmiset onnellisia? Mitä he vastaavat, jos kysytään oletko onnellinen?

Oletko sinä tyytyväinen? Me liian usein tavoittelemme jotakin suurta ja ihmeellistä emmekä näe edessämme olevia hyviä asioita ja ihmisiä.

Olemme pääosin perhekeskeisiä, pidämme perhettä tärkeänä. Perheen on todettu olevan suojaava tekijä monessa myrskyssä.

Miksi meidän on sitten niin vaikeaa nähdä myönteisiä ja hyviä asioita elämässämme ja edessämme? Pidämmekö niitä liian itsestäänselvinä? Mitä ilman emme voisi elää? Mikä on niin tärkeää?

Vastaisin, että läheiset & rakkaat ihmiset; Perhe, puoliso, lapset, ystävät, sukulaiset, työtoverit. Mieti, mitä hyvää heissä on? Mikä merkitys heillä sinulle on?

Mitä merkitsee terveys? Sitä osaa arvostaa vasta, kun sen menettää tai se heikkenee.

Voisimme listata elämämme hyviä asioita – niitä, jotka meitä kannattelevat. Kaikessa on aina myönteistä.

Meidän pitää sanoa rakkaillemme, miten tärkeitä he meille ovat. Liian usein sitä ei tule sanottua.

Olen onnellinen elämästäni, rakkaasta puolisostani, ihanista lapsistani, lapsenlapsista, hyvistä ystävistä.

Kun täytin hiljattain vuosia, sain kokea kuinka paljon minusta välitetään. Ei pelkästään siksi, että sain runsaasti lahjoja, vaan niistä lämpimistä halauksista ja kauniista sanoista. Työyhteisöni kahvitilaisuudessa sain tuntea olevani erityinen ja pidetty työtoveri. Nämä hetket ja tunteet ovat ikimuistoisia ja kannattelevat pitkään.

Voin tänä päivänä sanoa olevani onnellinen. Olen saanut paljon hyvää. Minulla on työ, josta pidän, ihana perhe ja rakkaita ystäviä. Olen terve. Jaksan harrastaa ja olla mukana yhteiskunnallisissa aktiviteeteissa. Näin on hyvä.

Ihana isovanhemmuus

Isovanhemmuus on mahdollisuus jakaa kokemuksia ja aikaa omien lasten rakkaille lapsille. Se on sukupolvien tarinaa eteenpäin.

On ihanaa olla isovanhempi. Kun pieni lapsi tulee kädet auki pyrkien syliisi, hymyilee nähdessään sinut, se on onnen hetki.

Isovanhempana voit mahdollistaa lasten vanhemmille omaa aikaa tai olla muuten avuksi. Itse rakastan ruoanlaittoa, ja kutsun omia lapsianin perheineen usein syömään kaikki yhdessä. Se on todellista laatuaikaa ja herkuttelua mummolan pöydässä.

Toivonkin, että saan olla vielä pitkään lastenlasteni elämässä, nähdä heidän kehitystään, jakaa ilot ja surut.

Olen tietyllä tapaa etuoikeutettu; minulla on kaksi aivan ihanaa lastenlasta, joita voin tavata usein. He antavat aivan uuden merkityksen elämään, tuovat suunnattomasti iloa ja onnea.

Venla ja Onni olette rakkaita. Kiitos olemassaolostanne.